Hei tyypit!
Olen taas täällä purkamassa ajatusteni kaoottista soppaa, ja tämän päivän erikoinen on... "Mitä mä oikeesti haluan tehdä?". Aika kiinnostava ajatus, vai mitä? (eikö niin?). Yritin opiskella lisää C2-palvelimista, jotta voisin kirjoittaa niistä uuden osion malware development -oppaaseeni, ja kesken sellaisen koodaamisen mieleeni juolahti ajatus. "Ei tää oo niin hauskaa kuin toivoin sen olevan". Siis joo tottakai, opin VALTAVASTI tehdessäni tätä näennäisen yksinkertaista projektia tyhmästä C2-palvelimesta olemattoman botnetin ohjaamiseen, mutta se ei vaan tuntunut... hauskalta. Koko pointti siinä, miksi teen tietoturvajuttuja niin vapaa-ajalla kuin opiskellessa, on se, että se vaikuttaa hauskalta ja mielenkiintoiselta. Tykkään järjestelmien rikkomisesta ja sen analysoinnista, mikä meni pieleen. Tykkään luoda hauskoja ja tyhmiä juttuja, joille mä ja mun kaverit voidaan nauraa, vaikka se ei muuttaisikaan maailmaa; viime aikoina olen kuitenkin tajunnut lipuneeni yhä enemmän kohti asioita, joita en pidä hauskoina, vaan teen niitä puhtaasti siksi, että uskon niiden pitävän minut relevanttina kyberavaruudessa. Jotta en vanhentuisi, koska teknologiakenttä liikkuu vain niin sairaan nopeasti. Kun tekoälyjärjestelmät kykenevät hetkessä ymmärtämään ja tekemään kaiken sen, minkä opetteluun käytin kuukausikaupalla aikaa. Vaikuttaa siltä, että saatoin ylireagoida ja tehdä näitä juttuja paniikkitilassa.
En ole ihan varma. Mutta sen tajuan nyt tätä kirjoittaessani, että taisin kadottaa pääasiallisen motivaationi hakkerointiin ja järjestelmien rikkomisen opetteluun. Se ei ollut rahan tienaaminen. Se ei ollut työpaikan saaminen. Se ei ollut vanhempieni tai kenenkään muun hyväksynnän saaminen. Se oli siksi, että se on vaan niin vitun siistiä. Se tunne pikkulapsena, kun katsoi peleissä ja leffoissa esitettyjä hakkereita vain... murtautumassa järjestelmiin ja tekemässä kaikkea tätä mahtavaa, se ihmetys, se ehdoton halu pystyä itsekin tekemään jotain vastaavaa – unohdin sen. Älkää käsittäkö minua väärin. Mielestäni työpaikka ja tulonlähde ovat tosi tärkeitä, mutta pitääkö sen oikeasti olla ainoa syy siihen, miksi teemme jotain? Onko raha kaikki kaikessa? Hitto vie! Rakastan opettamista, jos jotain niin rakastaisin olla opettaja/professori. Se määrä kertoja, kun olen todistanut aivan paskoja IT-tyyppejä yrittämässä opettaa ohjelmointikonsepteja yliopistoissa... *sigh*. Lähden sivuraiteille.
Takaisin pääpointtiin: "Mitä mä oikeesti haluan tehdä?". Luulen, että lyhyt vastaus on... en ole rehellisesti sanottuna ihan varma. Olen aina ollut kiehtoutunut kyberturvallisuudesta, mutta yrittäessäni (ja tarkoitan tätä kirjaimellisesti) kahlata läpi erästä huonetta TryHackMe:ssä, ajattelin tavallaan itsekseni: "VITUT virallisesta kyberturvasta, bro". Annas kun selitän. "Virallisella kyberturvallisuudella" viittaan siihen korporaatiopaskaan, jota meidän on tehtävä voidaksemme toimia organisaatioissa ja tienata leipämme.
Onko tärkeää osata compliance? Onko tärkeää kyetä muotoilemaan ja pukemaan virallisesti sanoiksi mihin uhka kykenee ja miten sitä lievennetään? Kuulen jo vastaukset: Totta helvetissä!, Miksi kysyt noin vitun tyhmiä kysymyksiä?. Ja joo, olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta haluanko minä tehdä sitä paskaa? EN VITUSSA. Vihaan todella korporaatiojargonia ja kaikkea sitä vaatimustenmukaisuuden, formaattien ja sun muiden turhaa huttua. En välttämättä ajattele, että viralliset muotoilut olisivat niin pahoja, mutta olen huomannut, että niissä on tilaa aivan vitulliselle määrälle abstraktiota, kun puhutaan asioista kuten threat assesments, mitigation tactics ja niin edelleen.
Haluanko siis tehdä tätä? Haluanko todella rakentaa uran "virallisen" kyberturvan parissa. En tiedä, mutta toistaiseksi sanoisin vastauksen olevan ehdoton Ei. Tekisin paljon mieluummin jotain sellaista kuin pelinkehitys. Sille alalle on paaaaaaljon vaikeampi päästä sisään, ja jälleen kerran, kun AI kairaa meitä kaikkia perseeseen, tilanne vain pahenee. Mutta onko se hauskaa? Todellakin! Se antaa minulle väylän oikeasti luoda juttuja, joita haluan. Luulen, että elämme tällä hetkellä aikakautta, jolloin joko luodaan tai tullaan kulutetuksi. Käykö tämä järkeen? Toivottavasti käy.
Haluaisin myös puhua teille, jotka luette tätä ja olette vasta aloittelemassa tai harkitsemassa valintojanne erikoistumisen suhteen ja lyömässä lukkoon valintaanne ja polkuanne. Olkaa kilttejä ja miettikää tarkkaan ja syvällisesti. Älkää tehkö jotain tai tavoitelko sitä vain siksi, että se on trendikästä ja tuntuu tulevaisuudelta. Vaikka olisit analysoinut ja tullut siihen tulokseen, että se saattaa pysyä kuvioissa ja olla tärkeä osa urasi rakentamista, kehotan sinua miettimään... Onko se? Voitko olla varma, ettet sinä ja monet muut ole väärässä ja tekemässä samaa virhettä? Onko tämä todella sitä, mitä haluat?.
Voisin rehellisesti sanottuna kirjoittaa tuntikausia pystymättä silti ilmaisemaan sitä ajatusten myrskyä, joka vilistää mieleni hetkellisessä olemassaolossa. Mutta voin sanoa luottavaisin mielin, että sain jotain irti tästä pienestä avautumisesta itselleni. Voin sanoa ilman epäilyksen häivääkään, että tapahtui mitä tahansa, tiedän sydämeni pohjasta jatkavani tällä epävarmalla polulla tuntemattoman tutkimista ja tekemällä sitä, minkä uskon olevan joko hauskaa tai vaivan arvoista. Asiat on monimutkaisia. Sanoisin, että tämä on enemmänkin muistiinpano tulevalle minulle kuin teille muille.
Juttua tuli jo liikaa. Jos jaksoit lukea tänne asti, kiitos! Toivon, että jäät kuulolle tuleviakin avautumisiani varten ja ehkä otat yhteyttä (voidaan olla ystäviä tiiäthän >.<).