Googlen 13 miljardia euroa Suomessa

Torstaiaamuna olin suomalaisten bisnesenkelien tapahtumassa, jossa aiheena oli seuraava suuri sijoitusmahdollisuus energiasektorilla. Vieraileva kestävyystutkija piti pääpuheenvuoron, ja sali oli täynnä lähinnä sijoittajia, sellaista porukkaa, joka oikeasti kirjoittaa shekkejä, pohtimassa ääneen, minne rahojen pitäisi seuraavaksi mennä.

Kaksi päivää aiemmin Google oli sitoutunut vähintään 13 miljardin euron investointiin Suomen tekoälyinfrastruktuuriin, joka jakautuu Haminaan, Kajaaniin, Muhokselle ja Vaalaan ja rakennetaan vuosien 2027 ja 2028 aikana. Se on Googlen suurin yksittäinen investointi Euroopassa.

Ajoitus oli siis hyvä ja huone juuri oikea. He puhuivat tuotannosta, tuotantokapasiteetista ja varsin pitkään sääntelystä sekä sääntelykaappauksesta, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä se puoli kyllä syö hankkeita elävältä.

Kantaverkot, jakelu ja energian varastointi nousivat esiin ehkä kahdesti, ja vietin loppuaamun miettien, oliko se sittenkin se varsinainen ongelma.

Sanottakoon suoraan, että minusta rakentaminen on hyvä asia. Tämän kokoiselle maalle se on taloudellisesti ilmiselvästi hyväksi, enkä aio vetää sitä perinteistä roolia, jossa tekoälyn parissa työskentelevä ja juuri tähän laskentakapasiteettiin tukeutuva ihminen yhtäkkiä päättää datakeskusten olevan pahoja heti sillä viikolla, kun sellainen rakennetaan naapuriin.

Se on kuitenkin hyvä asia vain tietyin ehdoin. Se on hyvä, jos toteutustapa on oikea, jos ympäristöpuolella on aitoja suojatoimia ja jos energiainfrastruktuuri kasvaa sen rinnalla sen sijaan, että laahaisi perässä. Mikään näistä ei tapahdu automaattisesti, eikä suurinta osaa edes mainita tiedotteessa.

Googlen ilmoittama luku on 37 000 tuettua työpaikkaa, joista noin 16 000 rakentamisessa, sekä 3,6 miljardia euroa lisää Suomen BKT:hen vuosittain.

Avainsana tuossa virkkeessä on ”tuettua”. Rakennusalan työpaikat loppuvat, kun rakennustyöt loppuvat, mikä tarkoittaa tässä vuotta 2028, ja valmis datakeskus on yksi vähiten työvoimavaltaisista suurista rakennuksista, mitä osataan tehdä. Tämä ei varsinaisesti ole kritiikkiä datakeskuksia kohtaan, sellaisia ne vain ovat: rakennus täynnä laitekaappeja ja kourallinen ihmisiä pitämässä kaapit toiminnassa.

En sano, että investointi olisi tämän takia huono. Sanon vain, että jos perustelut nojaavat työllisyyteen, perustelupohja on ohut, ja jokaisen työpaikkalukuja toistelevan tulisi ymmärtää, mikä osuus niistä katoaa vuonna 2029.

Kohta, joka oikeasti herätti huomioni, on tämä.

Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid on rajoittanut uusien sähkövarastojen liittämistä kantaverkkoon Etelä-Suomessa, ja tämä rajoitus jatkuu vuoteen 2029 saakka.

Siispä huoneellinen ihmisiä, jotka päättävät energiasijoituksista, käytti aamupäivän tuotantoon, mainitsi varastoinnin ehkä kahdesti, ja samaan aikaan kantaverkkoyhtiöllä on jo voimassa oleva moratorio varastojen liittämiselle juuri sillä alueella, jonne kaikki uusi kysyntä keskittyy.

En usko, että kukaan siinä huoneessa oli huolimaton. Tuotanto on se osa, jonka voi nähdä. Se on turbiini, paneelikenttä tai voimala, jotain, jolla on nimellisteho taulukkolaskennassa ja omaisuuserä, jonka joku voi omistaa. Jakelu ja varastointi taas ovat johtoja, kytkentäkaappeja ja melko tylsää fysiikkaa siitä, miten sähkö saadaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ne ovat pullonkaula, ja pullonkauloja on paljon vaikeampi myydä kuin omaisuuseriä.

Tämä on rakenteeltaan pitkälti sama ilmiö, josta valitin Plan A -tekstissäni. Kaikki tuijottavat mittaria, joka näyttää laskettavissa olevaa asiaa, ja todellinen rajoittava tekijä lymyää jossain, minne mittari ei yllä.

Mittakaavaa on vaikea hahmottaa päässään.

Fingridillä on pöydällään noin 24 000 MW edestä liityntähakemuksia uudelle IT-kuormalle, mikä on noin viisi kertaa koko Suomen ydinvoimakapasiteetti. Kaikkea tätä ei tietenkään rakenneta. Hakemukset ovat halpoja ja spekulatiivisia, ja kaikki kartoittavat eri vaihtoehtoja.

Elokuun puoliväliin mennessä liittymissopimuksen jo allekirjoittaneita datakeskushankkeita oli kuitenkin lähes 5 GW, ja rakenteilla tai toiminnassa olevat sähkökattilahankkeet tuovat siihen päälle vielä yli 3 GW. Jos pelkästään jo allekirjoitettu datakeskushankekanta rakennetaan, Suomen sähkönkulutus nousee noin 40 % vuoden 2025 tasoon verrattuna.

Fingridin oma investointisuunnitelma mahdollistaa noin 10 GW uutta teollista kulutusta ja sisältää lähes miljardin euron edestä kantaverkon vahvistamista pelkästään Etelä-Suomessa. Heidän selvityksensä mukaan laitosten sijoittaminen lähemmäs tuotantoa vapauttaisi samasta investointiohjelmasta jopa 20 GW lisää liityntäkapasiteettia, mikä on kohtelias tapa sanoa, että paikat, joihin ihmiset tällä hetkellä haluavat rakentaa, ovat vääriä paikkoja.

Hinnat ovat jo liikkuneet. Tammi–kesäkuun keskimääräinen spot-hinta nousi vuoden 2025 tasolta 38,7 €/MWh tasolle 71,7 €/MWh vuonna 2026, mikä on noin 85 %:n vuosikasvu.

Suomessa tämä on huomattu. Tämän vuoden heinäkuun 1. päivästä alkaen datakeskusten käyttämä sähkö siirrettiin alemmasta veroluokasta yleiseen sähköveroluokkaan, eli valtio on jo päättänyt, että nämä eivät ole sama asia kuin paperitehdas.

Aioin kirjoittaa tähän kappaleen siitä, etteivät ihmiset pysty lämmittämään kotejaan, mutta tarkistin asian enkä pysty perustelemaan sitä. Talvifutuurit viittaavat korkeimmillaan hieman yli 10 snt/kWh kuukausikeskiarvoihin. Ennuste, jota asiantuntijat oikeasti käyttävät, ennakoi datakeskusten kasvusta johtuvaa noin 10 %:n vuosittaista nousua vuoteen 2030 mennessä, jolloin tuntihuippuhinnat saattavat nousta noin 90 snt/kWh tasolle noin 30 tunnin ajaksi vuodessa. Kolmekymmentä kallista tuntia on todellinen kustannus oikeille kotitalouksille. Se ei tarkoita ihmisten paleltumista kuoliaaksi, eikä argumentin tarvitsekaan sitä tarkoittaa.

Kysymys kuuluu, kuka tuon kustannuksen ottaa kantaakseen.

Minun vastaukseni on: toimijat itse. Jos sinun kuormasi liikuttaa hintakäyrää, sinun pitäisi olla se, joka siitä käyrästä maksaa, ei rangaistuksena, vaan siksi, että se on oikea hinta. Tällä hetkellä huomattava osa tämän rakentamisen kustannuksista jyvitetään jokaisen maan kotitalouden sähkölaskuun samalla kun tuotot pysyvät täysin yksityisinä, eikä keneltäkään kysytty, halusivatko he tällaista vaihtokauppaa.

Jos Google sijoittaa 13 miljardia euroa rakennuksiin täällä, tuntuisi kohtuulliselta laittaa merkittävä summa myös energiainfrastruktuuriin. Omistettaisiin tuo infra yhdessä Suomen valtion kanssa ja annettaisiin sen siirtyä ajan myötä julkiseen omistukseen. Google saisi datakeskuksensa, maa saisi kantaverkon, jota sen ei tarvinnut rahoittaa kokonaan itse, ja paikalliset hinnat laskisivat nousun sijaan. Se olisi diili. Se, mitä pöydällä tällä hetkellä on, on pelkkä tiedote.

Tässä minun on oltava reilu, ja se tekee vähän kipeää.

Olen väittänyt jo jonkin aikaa, myös Plan A -tekstissäni, että laskentateho pitäisi rakentaa osaksi kantaverkkoa eikä sen päällä istuvaksi erilliseksi saarekkeeksi. Lämpö kaukolämpöverkkoon, vesi- ja sähkövirrat molempiin suuntiin, eikä ulkoisvaikutus ole enää ulkoisvaikutus.

Google tekee tätä jo Haminassa. He ostivat entisen paperitehtaan vuonna 2009, jäähdyttävät laitoksen merivedellä, ja sen lämmöntalteenotto on suunniteltu kattamaan jopa 80 % Haminan kaukolämpöverkon vuotuisesta lämmöntarpeesta.

Haluamani malli on siis jo olemassa, epäilemäni yritys rakensi sen, se on tässä maassa ja se toimii.

Tämä muuttaa keskustelun luonnetta. Kysymys ei ole siitä, ovatko datakeskukset pelkkiä kuppaajia. Kysymys on siitä, mitkä niistä rakennetaan osallistujiksi ja mitkä saarekkeiksi, kuka siitä päättää ja vahtiiko sitä kukaan. Hamina on parikymmentä vuotta vanha kohde, jossa oli valmiina paperitehtaan verran infraa ja merenranta vieressä. Muhos ja Vaala eivät ole Hamina. Ennen juhlimista haluaisin tietää, saavatko nuo kolme muuta paikkaa samanlaisen kohtelun, vai onko Hamina vain se kohde, jota esitellään julkisivuna.

Sain kotimatkalla idean: jos datakeskus kerran tuottaa kaiken tämän lämmön joka tapauksessa, sen voisi ajaa jonkin laitteen läpi ja tuottaa sähköä, jolloin laitos osittain ruokkisi itseään ja sen todellinen kuormitus kantaverkkoon pienenisi.

Sitten otin asiasta selvää, eikä idea toimi. Jätän tämän kuitenkin tähän sen sijaan, että poistaisin sen vähin äänin, koska syy sen toimimattomuuteen on se mielenkiintoinen osa.

Datakeskuksen hukkalämpö tulee ulos noin 15–70 °C lämpötilassa, tyypillisesti noin 38 °C:ssa. Se on matalalämpöistä lämpöä, ja matalalämpöisen lämmön muuttaminen sähköksi on termodynaamisesti toivotonta. Näin pienestä lämpötilaerosta saatava hyötysuhde on mitätön, ja sen talteenottoon tarvittavat laitteet maksavat enemmän kuin saatu sähkö on arvoltaan. Tästä syystä kaikki katsaukset päätyvätkin kaukolämpöön. Kunnallinen kaukolämpöverkko vaatii noin 66 °C lämpötilaa, lämpöpumppu nostaa lämmön 38 asteesta 66 asteeseen melko edullisesti, ja sen jälkeen lämpö käytetään lämpönä, mihin se parhaiten soveltuukin.

Haluamaani takaisinkytkentäsilmukkaa ei siis ole olemassa. Kaukolämpöratkaisu sen sijaan on, se on parempi, ja Haminassa sellainen jo pyörii. Olen mieluummin väärässä suuntaan, josta löytyy valmis toimiva ratkaisu.

Laajempi ajatus häiritsee minua silti. Vuonna 2026 teemme sähköä edelleen pääasiassa keittämällä vettä turbiinin pyörittämiseksi, kyseessä on 1800-luvun kone vähän paremmalla metallurgialla. Ylikriittistä CO2-kiertoa hyödyntäviä prosesseja tutkitaan, ja ne ovat tehokkaampia ja huomattavasti kompaktimpia, enkä tiedä asiasta tarpeeksi osatakseni sanoa, johtaako se mihinkään. Mutta joka kerta kun luen tämän rakennusbuumin energiapuolesta, huomaan kuinka suuri osa siitä on pelkkää höyryä.

Sanoin siinä huoneessa ja sanon tässäkin: sääntely jarruttaa tämän hankkeen energiapuolta. Kaikki sanovat niin, mutta lähes kukaan ei nimeä mitään konkreettista, joten tässä on omani.

Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat fyysisesti yhtä yhtenäistä taajama-aluetta. Rajan yli voi ajaa huomaamatta sitä. Ne ovat erillisiä kuntia erillisine politiikkoineen, ja ne kilpailevat keskenään samoista kehityshankkeista 5,5 miljoonan asukkaan maassa. Jokainen osa tuosta kilpailusta aiheuttaa viivästyksiä asioille, jotka olisivat tapahtuneet joka tapauksessa, ja viivästyksen maksavat kaikki.

En vastusta sääntelyä. Sääntely on tapa, jolla estetään ympäristöasioiden meneminen päin helvettiä, ja haluan sitä lisää niihin paikkoihin, joista se tällä hetkellä puuttuu. Vastustan prosessuaalista kitkaa, joka ei suojele mitään ja hidastaa kaikkea, ja pienen maan jakautuminen kilpaileviin läänityksiin samalla maakaistaleella on juuri sitä.

Tämä on myös kohta, joka kytkeytyy takaisin Plan A -tekstiin. Paperilla voi suunnitella täydellisen järjestelmän, mutta sen käyttöönotto tapahtuu ihmisten kautta, ja ihmiset ovat sekavia, reviiritietoisia ja ajavat omaa paikallista etuaan. Suunnitelma, joka toimii vain, jos kaikki käyttäytyvät kiltisti, ei ole mikään oikea suunnitelma. Ihmisten sotkuisuus on huomioitava rakenteessa, tai rakenne ei kestä kosketusta ihmisiin, joiden sitä pitäisi pyörittää.

Tämän asian tajusin vasta jälkikäteen, ja toivoisin eniten, että se olisi tiedetty siinä huoneessa.

LUMI sijaitsee CSC:n datakeskuksessa Kajaanissa. Yli 550 petaflopsin tehollaan se on yksi Euroopan tehokkaimmista koneista. Sen omistaa Euroopan komission EuroHPC Joint Undertaking ja sitä isännöi yhdentoista maan konsortio. Puolet kapasiteetista kuuluu EuroHPC:lle ja jaetaan eurooppalaisille tutkijoille vertaisarvioinnin perusteella, toinen puoli kuuluu konsortiomaille, ja EuroHPC:n osuudesta jopa 20 % on varattu teollisuudelle ja pienemmille yrityksille. EuroHPC allekirjoitti sopimuksen LUMI-AI-koneesta tämän vuoden elokuun 31. päivänä.

Kajaani on yksi neljästä paikkakunnasta Googlen ilmoituksessa.

Malli on siis jo olemassa. Julkisesti omistettua laskentatehoa, samassa maassa, samassa kaupungissa, jaettuna prosessin eikä hinnan perusteella. Kukaan ei suhteuttanut 13 miljardin euron uutista siihen, eikä kukaan siinä huoneessa maininnut sitä, mikä oli mielestäni menetys, kyseessä on nimittäin ainoa toimiva vastaus kysymykseen, josta välitän eniten.

Minun on syytä kertoa oma intressini tässä, sillä se värittää kaikkea edellä kirjoitettua.

Työskentelen tällä alalla ja rakennan asioita tämän laskentakapasiteetin varaan. Olen viettänyt viimeisen vuoden agenttimuistin parissa kilpaillen yritysten kanssa, joilla on satakertainen rahoitus minuun verrattuna. Huomaan jatkuvasti saman asian: resurssi, johon kaikki syytävät miljardeja, ei ole oikeasti minun, useimpien kehittäjien tai useimpien pienten yritysten saatavilla. Se on saatavilla tiettyyn hintaan, ja se hinta karsii porukkaa.

Se on asia, jonka muuttaisin ennen mitään muuta tässä tekstissä. Pitäisi olla laskentaresursseja, joihin tavalliset kehittäjät pääsevät oikeasti käsiksi. Suuret yritykset voivat ostaa sitä muualta, mikä on normaalia ja fine. Mutta osa siitä pitäisi varata, aivan kuten LUMI varaa osuuden tutkijoille ja osuuden pienemmille yrityksille, ja kaikkeen julkisesti rahoitettuun pitäisi liittyä todellisia toimitusvelvoitteita, jotta siitä ei tule vain hitaampaa pilvipalvelua.

Kaksikymmentäneljä gigawattia hakemuksia, enkä silti saa kunnollista kiintiötä nostamatta rahoituskierrosta. Se on asia, joka ärsyttää minua aidosti, ja on syytä sanoa suoraan, että melkoinen osa epäluuloistani tätä rakentamista kohtaan kumpuaa juuri sieltä.

Haluan nostaa tämän esiin pikemminkin huomiona kuin väitteenä, koska en ole asiasta varma ja sanon sen mieluummin suoraan.

Ensimmäinen reaktioni oli huoli vedestä. Järvet, jäähdytysveden ottomäärät, mitä tapahtuu kuivana vuonna. Sitten otin asiasta selvää: Suomessa on runsaasti vettä, Hamina käyttää merivettä, eikä kantamani huoli oikeastaan päde täällä. En ole myöskään suomalainen, joten olen väärä ihminen ottamaan voimakkaasti kantaa Suomen järviin.

Muualla maailmassa se sen sijaan osuu kipeästi. Arizona, Texas, Espanja, Chile. Paikat, joissa datakeskusten vedenotto kilpailee maatalouden ja kunnallisen vesihuollon kanssa ja joissa ei ole merivettä turvana. Ja ihmisten heitto siitä, että ”sehän vain sataa takaisin alas”, ei ole mikään vastaus. Yhdeltä valuma-alueelta otettu vesi sataa jonnekin muualle, mikä tarkoittaa kuivuutta yhdessä paikassa ja tulvia toisaalla, ja maatalous on siinä välissä ottavana osapuolena.

Tämä ei siis näytä minusta Suomen ongelmalta. Se on todellinen ongelma, ja suomalainen versio tarinasta on se, jossa kaikki näyttää helpolta, mikä saattaa olla juuri se syy, miksi tätä versiota kerrotaan.

Tässä kohtaa yleensä tarjoaisin ratkaisua.

Minulla ei ole sellaista. En ole energia-asiantuntija. Vietin yhden aamupäivän samassa huoneessa ihmisten kanssa, jotka tekevät tätä työkseen, ja käteen jäi havainto siitä, että huomaamani kuilu on todellinen, mutten tiedä tarpeeksi sen umpeen kuromiseksi.

Mitä varovaisesti ajattelen, on se, että tämä vaatii julkista osallistumista, myös ihmisiltä, jotka eivät ole asiantuntijoita, sillä asiantuntijat ovat pääosin toisen osapuolen leivissä. Se vaatii myös julkaistua ennustetta siitä, miten tämä hoidetaan: jotain sellaista luvuilla varustettua, josta joku voidaan saattaa vastuuseen vuonna 2029, eikä vain lehdistötiedotetta työpaikkalukuineen.

Tämän pidemmälle mennessä keksisin vain asioita omasta päästäni, ja sitä tässä keskustelussa on jo aivan tarpeeksi.

Asiat, joista olen melko varma, ovat pienempiä. Varastoinnin vaje on todellinen, ja Fingrid on jo todennut sen. Työpaikkaluvut ovat pehmeämpiä kuin miltä ne näyttävät. Hinnannousu näkyy jo datassa. Malli, jota kaikkien pitäisi kopioida, on olemassa Haminassa ja Kajaanissa, ja minulta kesti viikon verran lukemista saada se selville, mikä viittaa siihen, ettei kukaan tuo sitä sekkejä kirjoittavien ihmisten eteen.

Kyse ei myöskään ole vain Suomesta. Ihmisillä on tapana olla välittämättä asioista, jotka eivät tapahdu heidän lähellään, ja tämä tapahtuu nyt monien lähellä, paikoissa, joissa on vähemmän vettä, huonommat kantaverkot eikä kaukolämpöverkkoa, johon lämmön voisi ohjata. Meillä on vain yksi planeetta ja yksi ekosysteemi, ja lasku lankeaa epätasaisesti.

En tiedä, olenko oikeassa. Olen huolissani, ja olen huolissani mieluummin julkisesti, jotta joku voi korjata minut.

~ A.